Kohti vuotta 2010
Kyky tavoittaa halutut kohderyhmät on mainostajille tärkeää. Nelonen Media on kasvanut monikanavaisesti ja tavoittaa jo 80 % suomalaisista.
Myös osuutemme tv:n katselusta on ollut pitkään kasvussa ja oli syyskuussa ennätyskorkea. Kumulatiivinen katseluosuutemme kaupallisesta katselusta ikäryhmässä 10–44-vuotiaat on nyt 33 % (1-9/2009).
Eniten hyvään katselukehitykseen on vaikuttanut kanaviemme monipuolinen ja laadukas ohjelmatarjonta. Syksyn osalta erityisesti Nelosen Talent ja Jimin Poliisit ovat keränneet ennätysyleisöitä. Myös lifestyle-kanava Livin katselu on koko ajan kasvussa ja vahvistuu ensi vuonna entisestään siirryttäessä kaapelista myös antennijakeluun.
Vuonna 2010 jatkamme samalla linjalla. Tarjoamme katsojille jälleen upean kattauksen kiinnostavaa kotimaista viihdettä ja maailman parhaita kansainvälisiä sarjoja. Moni katsojien suosikkiohjelmista saa jatkoa, mutta mukaan mahtuu myös monia uusia kiinnostavia tuttavuuksia.
Tutustu tv-kanaviemme kevään ohjelmistoon ja varaa kevään kampanjat Nelonen Mediasta!
|