hero - illat on meidän

Hero – Uusi kaupallinen mahdollisuus

Hero täydentää uudenlaisella konseptillaan loistavasti Nelonen Median kanavatarjontaa. Hero vahvistaa kampanjoiden tavoittavuutta mainostajien näkökulmasta kiinnostavissa kohderyhmissä, tuoden myös mainostajille uudenlaisia kaupallisia mahdollisuuksia linkittämällä televisioon sosiaalisen median ulottuvuuden.

Heron katsoja on 30-vuotias aktiivinen kaupunkilainen, jolla on monta rautaa tulessa. Halutessaan hän raivaa tilaa kalenteristaan lempiohjelmalleen, jota hän katsoo televisiosta tiiviissä aikajaksossa. Hero vastaa kohderyhmänsä muuttuneisiin katselutottumuksiin tarjoamalla uudenlaisen tavan kuluttaa sarjoja ja leffoja. Kohderyhmänsä tavoin Hero on vahvasti läsnä myös sosiaalisen median kanavissa. Tv-kanavalla käytetään some-sisältöjä aivan uudenlaisella tavalla tuomaan ajankohtaisuutta ja läheisyyttä.

Hero yhteys

Uudenlainen ohjelmakartta täynnä laatusarjoja ja suosittuja elokuvia

Heron ohjelmakartta on Suomessa aivan uudenlainen; laadukkaita, parhaaseen katseluaikaan esitettyjä sarjoja on tilaisuus katsoa useita jaksoja peräkkäin samana päivänä tai monena peräkkäisenä päivänä. Ohjelmakartta pysyy viikosta toiseen pääpiirteissään samanlaisena, mutta sarjat ja kaudet vaihtuvat usein, koska jaksoja esitetään nopeaan tahtiin. Hero palvelee monipuolista elämää viettäviä katsojiaan myös esittämällä sarjoja useaan kertaan vuoden aikana. Tämän lisäksi Heron sarjat ovat katsottavissa Ruudussa, mikä lisää katselun joustavuutta.

Heron syksyssä viihdytään elokuvien ja laatusarjojen parissa

Heron lisääntynyt leffatarjonta näkyy myös syksyn ohjelmistossa. Hero tarjoaa joka päivä leffan tai pari. Kanavalla nähdään suosittuja leffoja kuten mm. Kuokkavieraat, The Notebook, Zookeeper ja Bruce Taivaanlahja. Arkisin Tosiputkessa esitetään uusia jaksoja sarjoista Vanderpump Rulesista, #Richkids of Beverly Hillsistä ja Made in Chelsea. Heron Kyttäputkessa jatkavat kevään suositut sarjat kuten mm. Castle, Havaiji 5-0 ja NCIS Los Angeles.

Heron kesä tarjoaa hyvää viihdettä elokuvien ja kansainvälisten sarjojen parissa. Tosiputkessa nähdään sarjat mm. Made in Chelsea, Hollywood Cycle ja Vanderpump Rules. Kyttäputkessa jännistystä luovat Havaiji 5-0 ja NCIS LA. Myös kesällä nähdään kiinnostavia elokuvia sekä sunnuntaisarjan paikalla Mistresses.

Nelosen syksyn ohjelmisto >

Jimin syksyn ohjelmisto >

Livin syksyn ohjelmisto >

Hero Crew mukana menossa

Oleellisena osana Hero-kanavaan kuuluu myös Hero Crew, ryhmä ihmisiä, jotka elävät vahvasti kanavan mukana sekä tv-ruudussa että Heron sosiaalisen median kanavilla. He suhtautuvat intohimoisesti omaan työhönsä ja tekemiseensä ja viettävät mielenkiintoista, monipuolista elämää, johon omat lempi-tv-ohjelmat kuuluvat luonnollisena osana.

Hero Crew’n uudet jäsenet aloittivat huhtikuussa. Hero-kanavalla ja sosiaalisessa mediassa nähdään uusina herocrewlaisina räppäri Uniikki, jalkapalloilija Nikolai Alho, cross fit -tähti ja bloggari Steffi Hagelstam, stylisti Martina Martiala, korusuunnittelija Nikke Babitzin ja somemanageri Jekku Berglund. Vanhoista crewlaisista jatkavat mm. ruokabloggari Jenni Häyrinen, jääkiekkoilija Siim Liivik, bloggari Sara Vanninen ja yrittäjä Joonas Wörlin. Hero Crew on käytettävissä kaupallisiin ratkaisuihin ja mainostajan hyödynnettävissä olevaa Crew-konseptia kehitetään jatkuvasti.

Hero ja Hero Crew ovat myös Twitterissä ja Instagramissa: @herotvsuomi, #herotvsuomi

www.herotv.fi

Lue Nelonen Median monipuolisista mainosmahdollisuuksista >


Nelonen Media on monikanavaisuuden edelläkävijä